sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Aprillipäivän ensimmäisinä tunteina suomenlampaamme Saara sai kolmoset. Saara oli täsmäastutettu onnistuneesti 31.Viljamilla. Saara sai kaksi pässiä ja yhden uuhen. Uuhikaritsa on emänsä värinen ja sillä on kaunis turkistyyppinen isokiharainen villa. Toinen pässeistä on melkein musta ja toinen on taas hassun värinen musta valkoisine pilkkuineen! Sunnuntaiaamuna syntyi lisää karitsoita, kun ensikkouuhi-Ulriikka sai komeat, isot kaksoset, pässin ja uuhen, jotka ovat molemmat kokomustia kuten emäkin. Näiden kaikkien karitsoiden isä on 31.Viljami. Unelman Anelma-karitsa punnittiin ja kolmen päivän painoksi saatiin 3,4 kg. Vienolla on maito alkanut onneksi jo herumaan paremmin ja lisämaitoa ei ole tarvinnut antaa kolmosille enää niin usein kuin aluksi. Vienon karitsat ovat nyt viikon ikäisiä. Myös kahden viikon ikäinen tuttipullokaritsa Aatu saa maitoa harvemmin ja tietenkin enemmän kerrallaan. Karitsoita on syntynyt 18 (7 emää, joista 5 ensikkoa) ja tilanne pässien ja uuhien välillä on tasan 9-9. Pääsiäisenä karitsoi sitten vielä kaksi ahvenanmaanlammasuuhtamme Tamara ja Thyra. Sen jälkeen alkaakin jo astutusryhmien sijoittelu syyskaritsointeja varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti