keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Hellettä piisaa!

Ankat viettävät paljon aikaansa järvellä nautiskellen kesästä. Lampaat märehtivät puiden katveessa varjossa ja nautiskelevat laidunkaudesta. Aamuvarhaisella on ilo nähdä tyytyväiset lampaat vielä loikoilemassa pellolla tai metsän reunassa ennen kuin ensimmäinen niistä nousee ylös ja alkaa syömään ja saa sitten muutkin mukaansa aamupalalle. Karitsoille on tarjolla vielä lisäherkkuja laitumella olevassa karitsabaarissa, jonne vikkelät karitsat riemuiten juoksevat, kun niitä huutelee.
Ja voi sitä riemua, kun bordercolliemme Pyryn avulla siirsimme lampaita laitumelta toiselle eilen ja tänään! Hienosti Pyry ymmärsi käskyt ja toimi rauhallisesti sekä todella tarkkaavaisesti seurasi lampaiden liikkeitä.
Ja kuinka Pyry nauttii työstään!

Kissamme Miina venyttää päiviään yömyöhään saakka ennen kuin malttaa tulla sisälle nukkumaan. Chihuahuamme Rintintin odottaa aina innolla saavansa leikkiä myös Miinan kanssa. Rintintin on pieni iso haukku täynnä omaa persoonaansa! Välillä pitää komennella ankkoja, välillä pässejä!

Tamaran ja Thyran ahvenanmaanlammaskaritsat punnittiin 42 pvän iässä ja vaaka heilahti kaikilla neljällä noin
13 kg. Pässeillä hieman enemmän kuin uuhilla.

Tänään isäntä niitti heinät esikuivattua säilörehua varten. Samaisilla pelloilla rymistelivät neljä hirveä sunnuntai-iltana aitoen laidunten poroaitoja...onneksi eivät törmänneet lampaiden joukkoon. HIRVITTÄÄ pelkkä ajatuskin hulluna lampaiden yli kirmaavista hirvistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti