perjantai 30. syyskuuta 2011

Syyskaritsoita syntynyt lisää! Tilda pyöräytti komeat kolmoset puolessa tunnissa viime viikon perjantaina ja juuri sillä hetkellä (klo 6), jolloin olimme lähdössä kohti pässihuutokauppaa! Onneksi kaikki tosiaan sujui sutjakkaasti ja pääsimme lähtemään puoli tuntia myöhässä kohti Tuorlaa. Lomittajakin oli paikalla muutamassa minuutissa ja jatkoi tilanteen seurantaa. Tildan kolmosten 3 pvän painot olivat Annastiina 3,7 kg, Anja 3,5 kg ja Antti 3,3 kg. Rapsun aiemmin syntynyt uuhikaritsa Adele painoikin 4,8 kg. Tellervon kolmoset painoivat: Armi 2,9 kg, Armas 3,4 kg ja Ansa 3,0 kg. Tiistaina karitsoi Panda (linjan 31.) saaden kaksi mustaa uuhikaritsaa, Aliisa painoi 4,0 kg ja neiti nimetön (vielä toistaiseksi) 4,4 kg. Vipellystä on mukava taas seurata ja kun jokainen karitsa on niin oma persoonansa jo syntymästä alkaen. Karitsat tullaan arvostelemaan n 4 kk iässä. Alustavasti voi kuitenkin varata linjan 21.pässikaritsan. Linja on lihaksikasta ja isäpässin lihatuotantoindeksi oli 129. Emät ovat hyvärakenteisia ja kookkaita. Linja on valkoista linjaa ja isäpässi on Lihasulan Eversti, ii Alvari. Uuhikaritsoita ei tule myyntiin, sillä muutamasta on jo varaus ja loput jäävätkin sitten kotiin kasvamaan.

Pässihuutokaupassa linjan 21. valkoinen pässimme Aholaidan Vänrikki myytiin uudelle tilalle.

Pässit ovat olleet vielä yötä päivää laitumella, mutta uuhet ja keväiset karitsat ovat päässeet jo lampolaan yöksi. Nyt karitsoineet emät ja karitsat viettävät aikaansa lampolassa yötä päivää. 

Tänään saamme nauttia syksyn lämpimimmästä päivästä ja aurinko paistelee kauniisti! :)
...ja syksyn lomakin on jo melkein varattu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti