sunnuntai 30. lokakuuta 2011


Maanantaina paimennustreeneistä mukaan lähti myös komea suomenlammaspässikaritsa, Kylälammin Arto, joka on valkoista linjaa 1. Arto pääsi torstaina heti hommiin, jolloin se sai heiloikseen kolme valkoista suomenlammasuuhta. Vauhti olikin melkoinen, kun pässi laitettiin karsinaan. Nähtäväksi jää, astuiko pässi kaikki kolme uuhta samantien! Naapurikarsinassa on ahvenanmaanlammasastutusryhmä eli Tom ja tytöt Tamara, Thyra ja Tiia. Tänään Tompan ja Thyran jälkipolvesta kokomusta, komeasarvinen Aholaidan Artur muutti siitospässiksi Orimattilaan. Myös ruskealla suomenlammaspässi-Vertillä on kaverinaan kuusi uuhta. Pidetään peukkuja Vertille! Myöhemmin marraskuulla musta sl-Urho saa oman astututusryhmänsä.
Pyryn kanssa paimennustreenit menivät hyvin. Kotona Pyry on auttanut lampaiden siirrossa ja päivittäisissä töissä. Ja vaikka Pyry ei aina varsinaisesti paimennushommiin pääsisi, lähtee se kuitenkin emännän kanssa aamu- ja iltahommiin. Kyllä siitä nauttii, että saa tehdä eläinten parissa töitä ja työkaverinakin on bordercollie! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti